Herbatint

Vähemmän kemikaaleja, turvallisempi käyttää, kestävä kehitys

Italialainen Michele Albergo perusti Antica Erboristeria S.p.A:n  vuonna 1960. Silloin vihreät aatteet olivat vielä suurimmalle osalle tuiki tuntemattomia niin kosmetiikan kuin kaiken muunkin osalta. Koko yrityksen filosofia on alusta lähtien fokusoitunut turvallisempien kestovärien valmistamiseen sekä ekologiseen toimintaan. Herbatint-tuotteita ei ole ikinä testattu eläimillä, ja ne ovat PETA- ja FSC-sertifioituja sekä Vegan Society-rekisteröityjä. Kestoväreissä käytetyt kasviuutteet ovat luomulaatuisia.  

Michelen ekologisia periaatteita noudatetaan edelleen henkeen ja vereen. Herbatint on yksi harvoja yrityksiä, jolle on myönnetty B Corporation sertifikaatti. Kyseessä on kansainvälinen sertifikaatti, jonka kantavana ajatuksena on se, että yrityksen ei tule toimia vain osakkeenomistajien hyötynäkökanta ohjenuoranaan, vaan yrityksen tulee hyödyttää yhteiskuntaa ja saada hyvää aikaan. Vain harva yritys on onnistunut pääsemään B Corporationin jäseneksi heidän tiukkojen toimintakriteerien takia. Herbatintin uusi tehdas on rakennettu näiden kriteerien pohjalta siten, että kaikki ympäristövaikutukset on otettu huomioon vedenkulutuksesta lähtien. Kiitos Italian auringonpaisteen, rakennuksen sähkö saadaan hoidettua tehtaan katoille asetetuilla aurinkokennoilla. Tehdastoiminnassa joudutaan turvautumaan osittain normisähköön. Sertifikaatti edellyttää myös henkilökunnasta huolehtimisen. 

Yhä useampi ihminen värjää hiuksensa kasviväreillä, mutta edelleen moni haluaa ehdottomasti pysyä kestoväreissä, koska eivät ole tyytyväisiä kasvivärien suppeaan värivalikoimaan, värjäystulokseen tai pitävät sitä hankalana ja liikaa aikaa vievänä. Usein myös hiusten harmaantuminen saa asiakkaat siirtymään kasviväristä kestoväriin. Herbatint on ainoa kestoväri, joka on läpäissyt herkän ihon dermatologiset testit. Kestovärejä suosiville Herbatint permanent gel on se oikea valinta.

Herbatint Vegetal Color on valmistettu 100 % luomulaatuisista värjäävistä kasveista ja ayurvedisista hoitavista yrteistä

Kasveista on käytetty vain parhaat osat ja ne on mikrojauhatettu, jolloin ainesosien värjäys- ja hoitoteho ovat huippuluokkaa ja hieno jauhatus tekee värimassasta helpon levittää ja huuhtoa pois. Luonnollisesti ne ovat dermatologisesti testattuja. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja, peroksideja, ammoniakkia, PPD:tä, parabeeneja, resorcinolia, geenimuunneltuja ainesosia tai muita ympäristölle haitallisia ainesosia.

Kasvihiusvärit Kestovärit
Loading...